maanantai 3. helmikuuta 2020

Enteiden Lukua LoitsuKynttilästä



Kynttilämagia on helppoa ja voimallinen magian muoto. Jokainen joka on useamman maagiseen käyttöön ladatun kynttilän polttanut on varmasti huomannut kuinka kynttilän liekillä tuntuu joskus olevan kuin oma mieli. Tapa, jolla kynttilä palaa ja oma intuitio antavat tärkeitä viestejä. Ne voivat kertoa loitsun onnistumisesta tai haasteista, miten se edistyy ja alkaa vaikuttamaan ympäröiviin energioihin. Magialla pyritään nimenomaan vaikuttamaan ympäröiviin energioihin ja siten saamaan haluttu lopputulos. Tämä ennustusmenetelmä on nimeltään pyromantia, jossa luetaan tulta ja liekkiä. Seromantiaksi kutsutaan yleisesti kynttilästä ennustamista.

Toki jokainen kynttilänvalamiseen hyvin perehtynyt tietää syyn miksi liekki on suuri, miksi se savuttaa tai palaa huonosti. Tiedämme, että kynttilän fyysiset ominaisuudet saavat sen palamaan eri tavoin, mutta magiassa jokainen tälläinen asia on merkki tai enne. Kun tuot arkipäiväisen asian maagiseen tilaan, se muuttuu työkaluksi. Liekistä tulee apu toiveesi toteutumisessa ja kertoo miten asiat tulevat tapahtumaan tai mitä sinun tulisi tehdä, että toiveesi toteutuisi. Liekki saattaa palaa eri tavoin koko kynttilän palamisen ajan, huomioi myös missä järjestyksessä kaikki tapahtuu ja miten se muuttuu. Tässä on muutama esimerkki tavoista joilla voidaan loitsukynttilän palamista lukea ja niiden merkityksiä, joista voit tulkita loitsusi tuloksia.

Vakaa liekki

Yleisesti vakaasti palava kynttilä on hyvä merkki. Kun kynttilä palaa tasaisesti eikä savuta, rätise tai valuta se merkitsee sitä, että tulos saavutetaan niin kuin on odotettu. Mahdollisuudet loitsun onnistumiseen ovat hyvät ja saat pian toivotun tuloksen tai vastauksen kysymykseesi. Jos kynttilä palaa nopeasti loppuun loitsussa on ollut paljon eteenpäinvievää voimaa.


Korkea liekki

Korkea liekki merkitsee, että loitsussa on paljon voimaa ja energiaa. Aikomuksesi on voimakas ja selvä. Kaikenlaiset esteet ja kompastuskivet poistuvat toiveen toteutumisen tieltä vaivattomasti. Lopputulos on onnellinen ja nopeasti saavutettu, tulet varmasti saamaan ulkopuolista apua toiveesi toteutumiseen.

Välkkyvä liekki

Kun kynttilän liekki välillä pienenee ja suurenee, ihan kuin valot sammutettaisiin ja sytytettäisiin katkaisijasta, monen tradition mukaan se kertoo henkien läsnäolosta. Jos kynttilä on pyhitetty jollekulle jumaluudelle tai esi-vanhemmille, liekki kertoo, että invokaatio on onnistunut ja rukouksesi on kuultu.

Hyppivä liekki

Kun kynttilän liekki kuin hyppisi ylöspäin enteilee se vastuksesta. Mitä korkeammalle liekki hyppii, sitä kovempi vastus on. Tarkkaile miten liekin palaminen muuttuu, tee tarvittaessa esteen poistoa magian avulla.

Tanssiva liekki

Arvaamaton ja tanssiva liekki kertoo korkeasta, mutta myös hieman kaoottisesta energiasta tai olosuhteista. Tilanteeseen liittyy paljon muuttujia ja eikä lopputulos ole vielä selvä. Tanssiva liekki enteilee loitsun onnistuisesta, mutta jotain komplikaatioita voi siis ilmetä matkalla toivomuksen manifestoitumiseen.

Äänekäs liekki

Rätisevä kynttilänliekki kertoo kommunikoinnista, äänekkään kynttilänliekin sanotaan kantavan viestejä henkimaailmasta. Keskity kuuntelemaan, mitä sinulle yritetään kertoa. Toiveesi voi manifestoitua odottamattomalla tavalla.
Jos liekki kipinöi vähän kuin sädetikku, merkitsee se sitä, että joku tai jokin on sinua vastaan. Jos teet esimerkiksi käänteistä magiaa, kipinät enteilevät vastustavista voimista. Konfliktit ja epämiellyttävät muutokset liitetään myös kipinöivään liekkiin.
Poksahteleva ääni taas kertoo miten esteet ja vaikeudet päämäärän tieltä ovat poistumassa.
Sihisevä liekki kertoo juoruista ja puheista.

Jakautunut liekki

Jos liekki palaa kahdesta tai useammasta kohdasta se merkitsee yhteistyötä ja avunantoa tai että joku tai jokin on sinua vastaan. Se kertoo aina muiden mukanaolosta, oli kyseessä sitten henget, jumaluudet tai toiset ihmiset. Työskentelystä riippuen jakautunut liekki merkitsee liittoa tai eroa.


Heikko liekki

Pieni, mutta silti tasaisesti palava liekki enteilee, että loitsun voima ja siihen ladattu energia on pienempi kuin isommalla liekillä palavan kynttilän. Voit jatkaa kynttilän lataamista energialla samalla kun se palaa ja lausua rukouksia, että loitsu saa lisää "virtaa". Joskus pieni, heikosti palava liekki kertoilee siitä, että maaginen työskentely vaatii hienosäätöä ja päämäärän uudelleenmuotoilua, koska päämääräsi ei ole tarpeeksi selkeä. Vaikka lopputulos on positiivinen, asiat saattavat tapahtua hitaasti, tarvitset kärsivällisyyttä ja fokusta. Ole periksiantamaton ja pidä päämäärä tiukasti mielessäsi, ohjaa aikomuksesi oikeaan suuntaan. Jos kynttilä välillä palaa korkeammalla liekillä, loitsun energia kasvaa vähitellen.

Savuava liekki

Valkoisen savun sanotaan olevan merkki hyväntahtoisten henkien läsnäolosta ja avusta. Hyvät voimat ovat puolellasi.
Musta savu taas enteilee negatiivisesta energiasta. Konflikti, huono onni tai vastakkaisuudet ympäröivät maagista työskentelyäsi. Musta savu merkitsee myös sitä, että negatiivisia tai haasteellisia energioita yritetään puhdistaa ja voittaa. Tee energiapuhdistus tarpeen mukaan ennen kuin yrität uudelleen.

Itsestään sammunut liekki

Maaginen työskentely on tullut päätökseensä. Jos kynttilä sammuu itsekseen, magia työskentely on kohdannut liikaa vastustusta ja loitsuun on käytetty liian vähän energiaa. Tämä merkitsee, että oli toiveesi tai loitsusi mikä tahansa, se ei tule toteutumaan.


Kynttilä ei sammu

Jos päätät sammuttaa loitsukynttilän välillä eikä se sammu, merkitsee se ettet ole vielä valmis. Unohditko jotain tai jäikö jotain huomaamatta? Anna kynttilän vielä palaa hetken ennenkuin tukahdutat sen.

Kynttilä ei syty

Loitsu ei auta sinua saamaan haluamaasi. Lopputulos on ehkä jo päätetty, se on sinun ulottumattomissa etkä voi asiaa kontrolloida. Ota vähän aikaa ja harkitse loitsun lähestymistapa uudelleen ennen kuin yrität uudelleen. Nosta vaikka muutama kortti selvittääksesi mikä voisi olla tavoitteesi tiellä. Energia puhdistus saattaa olla myös tarpeen.