Parentalia – Muinaisten Roomalaisten Esivanhempien Juhla

Parentalia oli muinaisessa Roomassa vietetty esivanhempien muistopäivä, joka kesti 13.–21. helmikuuta. Se oli 9 päivää kestävä pyhä aika, jolloin perheet kunnioittivat kuolleita sukulaisiaan, erityisesti vanhempiaan ja esi-isiään. Juhla ei ollut suuri julkinen festivaali, vaan pikemminkin hiljainen ja harras perhejuhla.

Juhlakauden aikana roomalaiset vierailivat perhehaudoilla, toivat niille kukkia, viiniä, suolaa, leipää ja viljaa sekä sytyttivät kynttilöitä ja lamppuja vainajien kunniaksi. Tämä oli tapa pitää kuolleiden henget tyytyväisinä ja varmistaa heidän suojeluksensa elävälle perheelle. Juhlakauden päätti Feralia, jolloin uhraukset ja rituaalit huipentuivat. Tämän jälkeen seurasi Caristia, jossa perhe kokoontui juhla-aterialle juhlimaan perheen keskinäistä rakkautta.

Feralia – Parentalian huipennus

Feralia oli 21. helmikuuta vietettävä juhlapäivä, joka päätti Parentalia-juhlakauden. Se oli omistettu kuolleiden hengille (Manes) ja toimi viimeisenä kunnianosoituksena esivanhemmille ennen kuin he palasivat henkimaailmaan.

Toisin kuin yksityinen ja perhekeskeinen Parentalia, Feralia oli julkinen juhlapäivä, jolloin kaikki roomalaiset tekivät rituaaleja vainajille. Sen tarkoituksena oli varmistaa, että kuolleet pysyivät rauhallisina eivätkä palanneet levottomina häiritsemään eläviä. Roomalaiset uskoivat, että jos vainajia ei muistettu asianmukaisesti, he saattoivat muuttua levottomiksi hengiksi (lemures) ja aiheuttaa onnettomuuksia.

Feralian perinteet

🔸 Uhrilahjat haudoille
Roomalaiset veivät haudoille yksinkertaisia mutta symbolisia lahjoja, kuten:

• Viiniä
• Leipää ja suolaa
• Kukka-asetelmia, erityisesti orvokkeja
• Viljaa tai kauden hedelmiä
• Kyyneliä (saatettiin jopa valuttaa verta tai leikata oma hiussuortuva uhriksi)

🔸 Rukoukset ja loitsut
Ihmiset lausuivat rukouksia ja loitsuja vainajien rauhoittamiseksi ja heidän suojeluksensa saamiseksi.

🔸 Kynttilät ja lamput
Tuli oli tärkeä osa Feraliaa – kynttilöitä tai lamppuja sytytettiin opastamaan kuolleita takaisin henkimaailmaan.

🔸 Mytologinen tausta
Roomalaisessa mytologiassa kerrottiin, että muinoin ihmiset unohtivat Feralian vieton, mikä johti levottomien henkien mellastukseen Roomassa. Tämän jälkeen juhlaa alettiin taas viettää ja kaaos saatiin rauhoitettua.

---

Miten nykyaikainen noita voi viettää Feraliaa?

🕯️ 1. Kynttilärituaali

• Sytytä kynttilä vainajien kunniaksi. Voit valita värin intuitiosi mukaan, mutta violetti tai musta sopivat teemaan.
• Pidä hiljainen hetki ja keskity tuntemaan heidän läsnäolonsa.

🌿 2. Lahjat esivanhemmille

• Vie haudalle kukkia, ruokaa tai viiniä.
• Jos et pääse fyysisesti paikalle, voit jättää uhrin kodin alttarille tai luonnonpaikkaan.

💬 3. Viestin lähettäminen henkimaailmaan

• Kirjoita viesti vainajille ja polta se rituaalisesti.
• Tämä voi sisältää kiitoksen, anteeksipyynnön tai pyynnön suojeluksesta.

🍷 4. Viinin tai veden uhraus

• Kaada viiniä tai vettä maahan uhriksi ja lausu sanat:
  "Tämä sinulle, esivanhempani. Olkoon matkasi rauhallinen."

🔮 5. Ennustus ja esivanhempien viestit

• Käytä tarot-kortteja, scrying-peiliä tai pyydä viestiä unen kautta saadaksesi viestejä esi-isiltäsi.

💀 6. Rituaali levottomille hengille

• Jos tunnet, että kodissasi on levottomia henkiä, Feralia on hyvä päivä puhdistukselle.
• Käytä suitsukkeita (esim. salvian tai katajan savua) ja sano:
  "Rauhaa sinulle, jatka matkaasi valoon."

Feralia on hieno tilaisuus syventää suhdetta esivanhempiin ja kunnioittaa kuoleman pyhyyttä. Se myös valmistaa energiaasi tulevaan kevätkauteen puhdistamalla henkisiä siteitä menneeseen.

Caristia – Perheen ja rakkauden juhla

Caristia (tunnetaan myös nimellä Cara Cognatio) oli 22. helmikuuta vietettävä juhla, joka seurasi Parentaliaa ja Feraliaa. Kun esivanhempien henget oli muistettu ja rauhoitettu, Caristia oli päivä, jolloin keskityttiin eläviin perheenjäseniin.

Se oli perheen rakkauden ja sovinnon juhla, jolloin koko suku kokoontui yhteen viettämään ateriaa ja juhlimaan perhesiteitä. Roomalaiset uskoivat, että Caristia oli päivä, jolloin menneet kaunat ja riidat tuli unohtaa ja antaa anteeksi.

---

Caristian perinteet muinaisessa Roomassa

👨‍👩‍👧‍👦 Perheillallinen

• Roomalaiset järjestivät juhla-aterian, johon kutsuttiin vain lähisuku.
• Ruoan runsaus ja yhdessä syöminen symboloivat perhesiteiden vahvuutta ja jatkuvuutta.

💖 Sovinnon hetki

• Caristia oli päivä, jolloin riidat unohdettiin ja perheenjäseniä pyydettiin takaisin yhteisöön.
• Ne, jotka olivat toimineet petollisesti tai rikkoneet perhesiteitä, saatettiin kuitenkin jättää kutsumatta juhlaan.

🕊️ Perhesiteiden vahvistaminen

• Juhlaa pidettiin erityisen tärkeänä perhesiteiden ja suvun jatkuvuuden kannalta.
• Se oli myös tapa kiittää jumalia perheen suojelusta.

---

Miten nykyaikainen noita voi viettää Caristiaa?

🍲 1. Järjestä ateria

• Kutsu perheesi tai valitsemasi “henkinen perhe” yhteiselle aterialle.
• Jos vietät päivää yksin, voit silti valmistaa itsellesi juhlavan aterian ja nauttia siitä kiitollisuuden hengessä.

❤️ 2. Tee anteeksiannon rituaali

• Kirjoita paperille ihmisten nimet, joille haluat antaa anteeksi tai joilta toivot anteeksiantoa.
• Polta lappu kynttilän liekissä ja kuvittele kuinka vanha kauna haihtuu savuna ilmaan.

🔮 3. Sovinnon tai suojeluksen loitsu perheelle

• Sytytä vaaleanpunainen tai valkoinen kynttilä myötätunnolle ja rakkaudelle tai perheen suojaksi.
  
• Jos sinulla on perheesi kanssa on vaikea, voit tehdä loitsun löytääksesi sinua tukevan yhteisön.

📜 4. Esivanhempien perinnön mietiskely

• Mieti, mitä haluat siirtää tuleville sukupolville – olipa kyseessä tieto, taito tai perinne.

🌟 5. Tee hyvää muille

• Caristia ei ole vain biologisen perheen juhla – voit käyttää päivää myös ystävyyssiteiden vahvistamiseen.
• Kirjoita viesti ystävälle tai perheenjäsenelle, jolle haluat osoittaa kiitollisuutta.

---

Caristia on kaunis muistutus siitä, että vaikka Parentalia ja Feralia keskittyvät esivanhempiin ja kuolleisiin, elämä jatkuu rakkaiden kanssa tässä hetkessä. Se on loistava päivä pysähtyä, arvostaa yhteisöä ympärilläsi ja juhlistaa rakkautta sen kaikissa muodoissa. 

---

Miten nykyaikainen noita voi viettää Parentaliaa?

1. Alttari esivanhemmille

   • Luo alttari, johon asetat valokuvia, muistoja tai esineitä esivanhemmiltasi.
   • Sytytä valkoinen kynttilä heidän muistokseen.

2. Ruoka- ja juomauhrit

   • Tarjoa ruokaa ja juomaa, joita esivanhempasi rakastivat – esimerkiksi itsetehtyä juomaa, leipää tai kotitekoista ruokaa.
   • Voit myös jättää osan ateriasta erilliselle lautaselle heidän kunniakseen.

3. Haudoilla vierailu

   • Jos mahdollista, vieraile esi-isiesi haudoilla, puhdista ne ja tuo kukkia tai kynttilöitä.
   • Jos et pääse fyysisesti paikalle, voit tehdä henkisen matkan tai mietiskellä heidän läsnäoloaan.

4. Muistelurituaali

   • Sytytä kynttilä ja puhu esivanhemmillesi ääneen tai mielessäsi.
   • Kiitä heitä elämästä, viisaudesta ja suojelusta, jonka olet saanut.

5. Kirje esivanhemmille

   • Kirjoita kirje pois menneille sukulaisillesi, jossa kerrot elämästäsi, kiität heitä ja pyydät opastusta.
   • Polta kirje rituaalisesti ja kuvittele, kuinka sanat siirtyvät henkimaailmaan.

6. Feralia-rituaali

   • Lopeta juhlakausi yksinkertaisella rituaalilla: jätä symbolinen lahja luonnonpaikkaan tai kotialttarille esim. viinitilkka, vilja, kukkia ja lähetä siunaus esivanhemmillesi.
     
     

Parentaliaa ei enää vietetä virallisena juhlana, mutta sen perinne elää edelleen uuspakanoiden, rekonstruktionistien ja noitien keskuudessa. Monet nykyaikaiset roomalaisperinteitä harjoittavat ryhmät, kuten Nova Roma, juhlivat Parentaliaa osana esivanhempien kunnioittamista.

Lisäksi monet nykyajan noidat ja henkisen polun kulkijat muistavat esivanhempiaan Parentalian hengessä, vaikka eivät noudattaisikaan tarkalleen roomalaisia rituaaleja. Tämä voi tapahtua esimerkiksi:

• Alttarirituaaleilla esivanhemmille
• Muistelutilaisuuksilla
• Ruoka- ja juomauhriuhreilla haudoille tai luonnonpaikkoihin
• Meditoinnilla tai viestinnällä esivanhempien kanssa

Monet wiccaan, druidismiin ja muihin pakanauskomuksiin kuuluvat voivat myös juhlia Parentaliaa osana vuosikierron rituaaleja. Sen ajankohta osuu lähelle Imbolcia ja kevään tuloa, joten se voi tuntua luonnolliselta ajalta muistaa esivanhempia ennen uuden kauden alkua.

Vaikka kristillinen kirkko lopulta korvasi monet roomalaiset perinteet, Parentalian teema elää edelleen esimerkiksi katolisen kirkon pyhäinpäivässä ja kuolleiden päivässä (All Souls’ Day).

Jos haluat tuoda Parentalian osaksi omaa harjoitustasi, voit soveltaa sen perinteitä vapaasti ja tehdä siitä henkilökohtaisen tavan kunnioittaa omaa sukuhistoriaasi ja henkisiä juuriasti. Parentalia on kaunis tapa vahvistaa yhteyttä juurilleen, syventää henkistä perintöä ja tuoda esivanhempien viisaus osaksi omaa elämää Samhainin ja Pyhäinpäivän lisäksi.

Noita Talvehtii

Talvikauteen siirtyminen on aina ollut minulle haaste. Talvi on ollut vähiten mieluisa kaikista vuodenajoista ja se on tuntunut enemmänkin kestettävältä kuin nautittavalta. Olen yksi niistä ihmisistä, jolla on aina kylmä. Inhoan kylmyyttä, leijona kun olen niin mitä lämpimämpi, sen parempi. Välillä kaamosmasennus on pahentanut tilannetta, varsinkin asuessasi Pohjois-Norjassa se oli joka talvinen riesa. Valoa oli vain pari tuntia päivässä ja ensimmäisen konkreettisen auringonpilkahduksen näki vasta helmikuussa.

Noituuteni polulla olen luonut itselleni mahdollisuuden elää vuodenpyörän kausien ja luonnonvalon mukaan. Havahduin siihen, että tämän myötä talven pimeys ei ole ollut lainkaan ahdistavaa aikaa. Ennen marraskuu oli pahin kuukausi vuodesta, mutta siinä se meni niin kuin muutkin kuukaudet. Kuinka ihanaa onkin sytyttää kynttilä, keittää tee omakeräämistä tai -kasvatetuista kasveista, kuunnella rauhallista musiikkia ja meditoida, varata ajan energiahoitoon, pysähtyä ihastelemaan lumisia puita ja kauniita kuurankukkia. Kaikki on mahdollista muuttua yksinkertaisella näkökulman muutoksella. Näin opin arvostamaan tätä vuodenaikaa ja sen tuomia lahjoja. Jos olet koskaan tuntenut samanlaista talven aiheuttamaa ahdistusta kuin minä ennen, kutsun sinut aloittamaan talvikauden ilojen uudelleen löytämisen, löytämään talvehtimisen ja sisäisen talven.

Talvehtiminen ja sen henkinen ulottuvuus

Talvehtiminen on ihmisen tarpeeseen perustuva henkinen ja fyysinen lepoaika. Talvella luonto vetäytyy horrokseen, samalla ihmiselle avautuu mahdollisuus vetäytyä ja keskittyä sisäisiin prosesseihin. Kuten monet eläimet valmistautuvat talveen varastoimalla ruokaa ja pienentämällä aktiivisuuttaan, ihmisetkin voivat kokea tarpeen henkiselle levolle ja rauhoittumiselle. Talven pimeys ei ole vain fyysisen energian vähenemisen aikaa, vaan se on myös ajankohta, jolloin henkinen virtaaminen saattaa muuttua hitaammaksi ja syvällisemmäksi.

Talvehtiminen voi voi olla rauhallista kotiin vetäytymistä, hitaampaa elämänrytmiä ja syventymistä myös henkisiin tai spirituaalisiin harjoituksiin. Talvehtiminen ei ole pelkästään fyysinen lepoaika, vaan myös henkinen prosessi, joka tarjoaa mahdollisuuden hiljentyä ja pohtia elämän syvempiä merkityksiä vuoden pimeimpään aikaan. Monille se voi olla aikaa itsensä kuuntelemiselle, oman elämän arvioimiselle ja syvempien kysymysten pohtimiselle. Luonnon kierto, talven pimeys ja kylmyys ovat muistutuksia siitä, että maailmalla on omat luonnolliset rytminsä, joita emme voi hallita. Tämä tuo mukanaan levon ja rauhoittumisen tarpeen.

Noituus ja talvehtiminen

Noituudessa ja luonnonuskoissa talvehtiminen liittyy myös luonnon elementtien ymmärtämiseen ja kunnioittamiseen. Talvella erityisesti noituus ja erilaisten henkisten perinteiden harjoittaminen voivat antaa mahdollisuuden tarkastella omaa elämäänsä syvällisemmin.

Noituudessa talvehtiminen voi tarkoittaa yhteyttä talvisten elementtien kuten jään, tulen ja maan voimiin. Rituaalit voivat sisältää talvisia symbolisia toimintoja. Tällöin talvella tapahtuva talvehtiminen voi olla itsensä pyhittämiselle omistettua aikaa, jolloin yksilö tunnustaa luonnon kiertokulun ja sen mukanaan tuoman elämän ja kuoleman jakson.

Talvi voi olla aikaa, jolloin on helpompi keskittyä syvällisempiin pohdintoihin, sillä ulkoinen maailma on hiljainen ja rauhallinen. Tämä rauha voi olla yhteydessä siihen, kuinka talvehtiminen auttaa löytämään tasapainon ja yhteyden elämän perusasioihin, sielun ja mielen tilaan.

Noituus on kautta aikojen ollut vahvasti kytköksissä luonnonilmiöihin, vuodenaikojen vaihteluun ja maan kiertokulkuun, niiden kunnioittamiseen ja sitä kautta henkiseen ja fyysiseen prosessiin. Talvehtiminen noituuden kontekstissa tarkoittaa usein aikaa, jolloin noita vetäytyy omiin ajatuksiinsa, meditaatioon ja rituaaleihin, jotka auttavat yhteyteen luonnon ja henkisten voimien kanssa. Talvella, erityisesti kaamoksen ja talvipäivänseisauksen aikaan, tämä hengellinen vetäytyminen ja sisäinen tarkastelu ovat keskeisessä roolissa. Talven pimeys, kylmyys ja lepoaika luovat tilan syvälliselle itsereflektionille ja rituaaleille, jotka auttavat yksilöä valmistautumaan kevään kasvuun ja uuteen alkuun.

Talvehtiminen noituudessa voi tarkoittaa paitsi fyysistä vetäytymistä myös henkistä tasapainottamista ja energian keräämistä, jotta henkilö voi valmistautua tulevaan kevääseen ja sen myötä uuteen elämänvaiheeseen. Noidat voivat käyttää tätä aikaa henkisiin harjoituksiin, kuten itsensä kaikenpuoliseen puhdistamiseen, rituaalikylpyihin, vanhoista ajatuksista ja tunteista luopumiseen ja energian latautumiseen. Se on hetki, jolloin pyritään luomaan tasapainoa itsessä ja ympäristössä. Rakenna itsellesi talvehtimisen ajaksi oma pyhä tila rituaaleillesi. 

Noituuden harjoittaminen talvella liittyy myös syvälliseen symboliikkaan, jossa talven pimeys ei ole pelkästään kylmyyden tai kuoleman symboli, vaan se on myös uusi alku, mahdollisuus kasvuun ja muuttumiseen. Talvella noidat voivat tutkia omia varjojaan ja pelkojaan, mutta samalla myös löytää voimaa ja viisautta pimeyden kautta. Noituuden kautta talvehtiminen on siis syvällinen ja voimakas ajanjakso, joka ei ole vain passiivista lepäämistä, vaan se voi olla aikaa itsetutkiskelulle, uudelleenkasvulle ja henkiselle heräämiselle.

Talven pimeys tarjoaa tilaisuuden löytää tasapaino valon ja pimeyden välillä. Talvella noidat keskittyvät erityisesti rituaaleihin, jotka liittyvät talvipäivänseisauksen teemaan: valon ja pimeyden tasapainoon, kuoleman ja syntymän kiertoon. Talvipäivänseisausta ja Yulea juhlistetaan joulukuun 21. tai 22. päivän tienoilla. Tämä vuodenpyörän yksi sapateista merkitsee pimeyden huippua, mutta myös valon paluuta. Tämä on merkittävä ajankohta noidille ja noituuden harjoittajille, sillä talvipäivänseisauksen ja Yulen hetkellä vietetään monia rituaaleja, jotka liittyvät valon syntyyn ja elämän kiertoon. Talvipäivänseisauksen aikaan, noidat harjoittavat valon ja pimeyden tasapainottamista itsessään sekä juhlistavat valon palaamista. Tämä voi olla aikaa itsensä ja elämänsä puhdistamiseen, vanhoista negatiivisista energiasta irtipäästämiseen ja uuden energian vastaanottamiseen. Tästä on luonnollinen siirtymä seuraavaan talven sapattiin, Imbolciin ja Kyntteliin, joka tuo tullessaan lupauksen keväästä.

Vaikka talvi on kylmä ja pimeä, noidat kokevat edelleen yhteyden luontoon. Kirkkaan tähtitaivaan ja revontulien ihastelu, avannossakäynti, talvivaellukset ja metsissä kulkeminen on aivan erilaista, ihan niin kuin muinakin vuodenaikoina. Noidat käyttävät kesällä kasvatettuja ja kerättyjä yrttejä ja kasvinosia rituaaleissa, kauneudenhoidossa tai parantamiskäytännöissä. Tämä on hyvää aikaa myös suunnitella seuraavaa kesää ja tulla tietoiseksi mitä kasveja tarvitaan seuraavaa talvea varten, mitä oli liikaa ja mitä liian vähän.

Noituuden perinteet korostavat usein yhteyttä jumalallisiin voimiin. Talven aikana noidat voivat syventyä henkisiin harjoituksiin työskentelemällä tummien jumaluuksien kanssa, jotka auttavat heitä luomaan yhteyden sisäisiin voimiin ja ohjaukseen. On akan aika. Myös pimeän kuun ajankohta korostuu eri tavalla kuin kesällä. Noituuden harjoittajat käyttävät talvea myös energiatasolla parantamiseen ja itsehoitoon, kuten energiahoitoon, chakrojen avaamiseen, fyysisen, henkisen ja emotionaalisen voimien vahvistamiseen. Talven pimeys voi toimia itsensä parantamisen aikana, jolloin noidat saavat syvällisempää yhteyttä kehon ja mielen hyvinvointiin.

Sisäinen kello ja talven rytmit

Ihmisen sisäinen kello, joka tunnetaan myös sirkadiaanisena rytminä, on biologinen mekanismi, joka säätelee kehon luonnollisia prosesseja, kuten unen ja heräämisen aikarajoja, hormonituotantoa ja ruuansulatusta. Tämä kellon kaltaisesti toimiva järjestelmä on syvästi yhteydessä ympäristön valo- ja pimeysjaksoihin. Pohjoisessa, missä talvikuukaudet tuovat mukanaan pitkäkestoisen pimeyden ja lyhyet päivät, ihmisen sisäinen kello joutuu erityisesti koetukselle. Tällöin keho ja mieli tarvitsevat erityistä huomiota, jotta ne voivat sopeutua luonnon rytmeihin ja elää niiden mukaisesti.

Kokemus talvesta on ainutlaatuinen, koska talvikuukaudet voivat olla pimeitä jopa useita viikkoja kerrallaan. Tällaisessa ympäristössä ihmisen sisäinen kello saattaa joutua hämmentymään, sillä se on luonnostaan viritetty seuraamaan valon ja pimeyden vaihtelua. Tällöin keho saattaa reagoida erilaisilla tavoilla, kuten väsymyksellä, masennuksella tai jopa unihäiriöillä. On kuitenkin mahdollista elää näiden olosuhteiden mukaisesti ja sopeutua talven pimeyteen, jos tunnistamme ja kunnioitamme sisäisen kellomme tarpeita.

Talvella pohjoisessa elämärytmi voi muuttua selvästi verrattuna kesään. Kun päivänvaloa on vähemmän, ihmiset saattavat alitajuisesti alkaa mennä aikaisemmin nukkumaan ja herätä myöhemmin. Tämä voi vaikuttaa moniin päivittäisiin toimiin, kuten työskentelyyn, ruokailuun ja fyysiseen aktiivisuuteen. Sisäinen kello saattaa asettaa keholle tarvetta enemmän unta ja lepoa talvikuukausina, koska luonto itse on hiljaisessa tilassa, ja kylmyys rajoittaa aktiivisuutta ulkona. Tämä on kehon tapa mukautua kylmään ja pimeyteen ja valmistautua kevään uuteen energiaan. Ihmisen sisäinen kello ei ole vain mekaaninen aikarakenne, vaan se on myös syvällinen osa, joka reagoi ja sopeutuu ympäristön muutoksiin.

Sisäisen kellon seuraaminen tarkoittaa paitsi kehon biologisten rytmien kuuntelemista myös sen tunnistamista, miten nämä rytmit ovat yhteydessä luonnon tarjoamaan rytmiin. Valon vähäisyys ei ole vain haaste, vaan myös mahdollisuus sopeutua hitaampaan elämänrytmiin, jossa levolla ja rauhallisuudella on erityinen merkitys.

Sisäisen kellon seuraaminen talvella voi tarkoittaa myös sitä, että ihminen luottaa kehon tarpeisiin ja reagoi niihin joustavasti. Talvella ei ole kiire täyttää jokaista päivää aktiivisilla toiminnoilla, vaan on luotava tilaa levolle, unelle ja pohdiskelulle. Tämä ei tarkoita pelkkää passiivisuutta, vaan se voi myös ilmentyä syvemmän yhteyden hakemisena luontoon, perheeseen tai itseensä. Luonnon ja sisäisen kellon yhteys on tärkeä, sillä se muistuttaa meitä siitä, että keho ei ole irrallaan ympäristöstään, vaan sen rytmi on jatkuvassa vuorovaikutuksessa sen kanssa.

Toinen tapa elää talven rytmin mukaisesti on mukauttaa päivittäistä aikataulua valon määrään. Talvella on tavallista nousta myöhemmin ja mennä aikaisemmin nukkumaan. Tämä voi olla kehon luonnollinen reaktio pimeyden ja kylmyyden saapumiseen. Talvikuukausina voi nauttia keskittymällä luovaan toimintaan, kuten kirjoittamiseen, taiteen tekemiseen tai sisäisten projektien toteuttamiseen.

Koska olen mahdollistanut elämiseni niin, että voin elää oman sisäisen kellon mukaan siirtyen vuodenajasta toiseen, lopetin sisäisen kellon vastaantaistelun tänä talvena. Yritin monta kertaa väkin muuttaa vuorokausirytmiäni ja välillä elin kuin aikaerorasituksessa, mutta se vain uuvutti ja sekoitti kokonaisvaltaista hyvinvointiani. Lopulta annoin itselleni luvan elää talven rytmissä, luonnollisesti.