torstai 6. marraskuuta 2014

Bohemian Taikaa

Terveisiä Prahasta! Tässä tulee vähän jatkoa henkilökohtaisiin blogikirjoituksiin, jatkan tietopohjaisista taas tämän postuksen jälkeen.

Ajattelin kirjoittaa vähän esoteerisemman version matkasta. Tämä oli meille jo kolmas kerta Tsekissä. Sinne palaamme aina uudelleen jostain syystä, jokin tässä paikassa kiehtoo, onko se sitten mennyt elämä vai mikä. Uusi reissu on jo suunnitteilla, vielä jäi niin paljon näkemättä ja kokematta.

ASTRONOMINEN KELLO



Vanhan kaupungin keskusaukiolla Raatihuoneen seinällä oleva astronominen kello on yksi tunnetuimmista Prahan nähtävyyksistä. Kello rakennettiin 1410 ja 1490 välisenä aikana. Kun kello lähestyy tasatuntia, väkeä alkaa kerääntyä katsomaan kellon lyöntiesitystä. Luuranko soittaa kelloa ja kääntää tiimalasin alassuin, 12 apostolia ilmestyvät vuorotellen ylhäällä olevista luukuista ja kultainen kukko kiekaisee. Kello näyttää 4 eri aikaa, Keski-Euroopan, vanhaa böömiläistä, babylonialaista ja tähtiaikaa, joka on osoitettu roomalaisin numeroin.
Se mikä tässä kellossa on erikoista on se, että se näyttää vuorokauden ajan lisäksi vuodenajan ja kuukauden, kuun ja auringon sijainnin ja missä tähdistössä ne kulloinkin ovat. Sen ajan käsityksen mukaisesti aurinko ja kuu kiertävät maapalloa.
Alimmassa kellossa enkeli osoittaa kuluvan päivän ja ympyrän sisällä pyörii eläinradan tähtimerkit sekä kuhunkin vuodenaikaan kuuluvia töitä

KAARLENSILTA


Tämä kuva Kaarlensillasta löytyi googlettamalla, 
koska paikan päällä oli joka päivä niin paljon ihmisiä,
ettei siitä olisi saanut millään otettua itse hienoa kuvaa.

Vltavajoen ylittävä kuuluisa goottilaistyylinen Kaarlensilta yhdistää toisiinsa Prahan Pienen puolen ja Vanhan kaupungin. Sen rakentaminen aloitettiin 1357 ja sen molemmin puolin koristaa kolmenkymmenen katolisen pyhimyksen patsaat esim. Johannes Kastaja, Pyhä Francissus Assisiliainen, Pyhä Antonius, Pyhä Juudas ja  Pyhä Kristoforos.
Jokaisella pyhimyksellä on oma suojelukohteensa, kuten Francis Assisialainen suojelee eläimiä, Pyhä Kristoforos on matkailijoiden, urheilijoiden ja merimiesten suojelupyhimys. Pyhää Antoniusta voi pyytää kadonneiden ja varastettujen tavaroiden löytymiseksi.




Patsaista suosituin on varmasti Pyhä Johannes Nepomukilaisen patsas. Tämä tsekkiläinen marttyyripyhimys heitettiin sillalta alas kuningas Vaclav IV:n hallintokaudella. Yksi tarinoista, johon laatan kuvatkin liittyvät, kertoo piispan kieltäytyneen paljastamasta kuningatar Sofian rippisalaisuuksia. Tästä syystä hänet vangittiin kidutettavaksi. Lopulta piispa suostui paljastamaan yhdelle sielulle. Johannes käski kaikki ulos kertoakseen salaisuuden kuninkaan koiralle. Siitä raivostuneena kuningas määräsi kidutuksen jatkettavaksi ja yöllä ruumis heitettiin jokeen.

Patsaan muistolaatta kiiiltää, sillä monet käyvät koskettamassa Nepomukilaisen patsaan jalustan korkokuvia. Patsaan sanotaan tuovan hyvää onnea ja varmistavan, että patsasta koskettava palaa vielä takaisin Prahaan.





Vähän matkan päässä patsaasta sillan kaiteeseen on kiinnitetty viisitähtinen messinkiristi kohtaan, jossa Nepomukilainen syöstiin alas. Ristin tähtiä sekä Johannes Nepomukilaisen reliefiä koskettamalla saa toiveensa toteutumaan. Tässäkin kohtaa kertyy aina pienoinen jono. Toivomusta ei saa kertoa kenellekkään. 
1719 Prahan arkkipiispa määräsi Johanneksen arkun avattavaksi kanonisointia varten. Johanneksen kieli oli säilynyt madäntymättömänä 350 vuotta. Koska Johannes tunnettiin vaikenemisesta, tätä pidettiin ihmeenä.



 

Toivon.....




Prahan kadut ovat täynnä katutaiteilijoita.
Tätä piti jäädä hetkeksi ihmettelemään!


NOITAKAUPPOJA



Vierailimme toistamiseen Vysehradin alueella sijaitsevassa Carodenicky Obchod noitakaupassa. Kauppa oli laajentanut valikoimaansa huomattavasti ja sieltä lähtikin matkaan paljon tavaraa. Ostin sieltä tässä postauksessa mainittuja kynttilöitä, novena-kynttilöitä, sulfaattia, mojo papuja, loitsujauhetta ja muita kivoja hoodoo-juttuja. Kaupassa on mukava, englantia puhuva henkilökunta, joka auttaa käännöksissä, sillä monien myyntiartikkeleiden nimet ovat tsekiksi. Kaupasta löytyy myös laaja valikoima erilaisia yrttejä.








Toinen noituuteen liittyviä juttuja myyvä kauppa Voodooshop, on pienempi kuin edellä mainittu. Olin yhteydessä Voodooshopin omistajaan ennen matkaa ja sovimme päivän putiikissa vierailulle, sillä se on auki vain tiettyinä päivinä viikosta. Otimme taksin alle ja ajelimme kaupan luo.  Meillä loppui usko kesken taksin saapuessa määränpäähän, koska paikka ei näyttänyt sellaiselta missä kyseinen kauppa voisi olla. Kotona asiaa tarkistaessani harmikseni totesin meidän olleen ihan oikeassa paikassa sittenkin. Voodooshop sijaitsee joen toisella puolella ja jonkinlaisen lähiöalueen kaksikerroksisen rakennuksen yläkerrassa. Noh, ensi kerralla sitten!




PRAHAN JEESUS-LAPSI



Prahan tuliaisiksi vakio Mucha-vuosikalenterin lisäksi ostin itselleni pienen Jeesus-lapsen patsaan Marian vierelle. Prahassa sijaitseva Voittoisan Neitsyt Marian kirkko on suosittu pyhiinvaeltajien kohde. Kirkko rakennettiin vuonna 1613 ja sen keskialttarilla oleva Espanjasta vuonna 1628 tuotu vahapatsas esittää Jeesusta lapsena. Sillä sanotaan olevan parantavia voimia. Sen kerrotaan suojelleen Prahaa rutolta ja 30-vuotisen sodan tuhoilta. Kultti levisi lopulta ympäri maailmaa. Perinteisesti patsas puetaan värikkäisiin vaatteisiin ja vuosien saatossa eri lahjoittajat eri puolilta maailmaa ovat antaneet sille runsaasti kirjailtuja vaatteita. 

Hoodoossa, jossa siis paljon työskennellään eri jumaluuksien ja pyhimysten kanssa, osa harjoittajista työskentelevät Jeesus lapsen kanssa. Rukoile Holy Infant of Prague - Prahan Jeesus lasta ihmeparantumisissa - erityisesti leikkauksissa, toteuttamaan toiveita sekä tuomaan viisautta ja ohjausta henkisissä asioissa.




Kummitusten ja legendojen museossa vierailu jäi melko heppoiseksi. Olisi ollut mukavaa, jos joku olisi ollut kertomassa lisää näistä.

Juutalaisten vanhin hautausmaa oli myös vierailulistalla, mutta sinne mennessämme jono oli niin pitkä ettemme jääneet odottelemaan. Se vierailu säästyy ensi kertaan parin muunkin kauniin vanhan hautausmaan lisäksi. Kaikkea ei yksinkertaisesti ehdi kerralla.


Palatessamme takaisin Suomeen Samhain vierähti paluumatkalla. Vietin vuodenvaihteen tänä vuonna perjantain sijaan lauantaina pienemmissä merkeissä kuin yleensä kunnioittaen esi-isiä ja juhlimalla Santa Muerten juhlapäivää.

Huomasin kuinka meillä täällä kotimaassa onkin raikas ja puhdas ilma heti Helsinki-Vantaan lentokentälle saavuttaessa. Suomen energiat ovat selvästi tunnistettavissa nuoriksi verrattuna historiallisen Tsekin vanhoihin ja eri tavalla rauhallisiin energioihin. Kiitollisuus kirpeän raikkaasta ilmasta, jota saamme hengittää, sai uuden merkityksen!




maanantai 20. lokakuuta 2014

Meidän Tuvassa

Ajattelin vaihteeksi laittaa vähän henkilökohtaisemman postauksen. Tervetuloa kurkkaamaan meidän kotiimme! Ostimme n. 3 vuotta sitten paappani synnyinkodin. Isoisoisäni piti talon toisessa päässä aikoinaan kyläkauppaa ja tänä päivänä se toimii tatuointistudionamme. 
Kuvattavaa olisi vaikka millä mitoin, mutta tässä vähän tunnelmia Vuodenpyörän mukaan alkaen viime vuoden Samhainista tämän vuoden Maboniin. Hoodoota löytyy vähän joka nurkasta...



Samhain 2013



Imbolc tunnelmia.
Alttari muutti vähitellen muotoansa ja nykyään se toimii
Ganeshan ja Lakshmin alttarina.



Näkymä yläkerran ikkunasta keväisenä täydenkuun iltana



Rakensin keväällä puutarhaan ulkoalttarin. 
Kesällä vein sinne uhrilahjana kynttilöitä, suitsuketta, leipää,
vihanneksia ja simaa. Leipä katosi aina parempiin suihin ja 
muurahaiset juhlivat simakylvyssä.



Meillä on 5 kissaa. Mimmi on kissoista ainut jota aina noitailuni kiinnostaa.
Monesti se tulee syliin siksi aikaa tai muuten seuraa mikä meininki tällä kertaa.
Talon päädyssä on toinen sisäänkäynti. Poltan sen portailla
välillä mirhaa ja kutsun hyviä asioita tervetulleiksi kotiimme.



Tässä kuvassa ei sinänsä ole mitään ihmeellistä, piirsin Elegguan veven
takapihalle ja Mimmin mielenkiinnosta puheenollen, 
sen oli pakko mennä välittömästi piehtaroimaan
sen keskelle ja pilata koko kuvio.



Välillä maistuu kupponen teetä omatekemällä kuusenkerkkäsiirapilla.




Kun kesä on täynnä luonnonantimia, on hyvä hetki tehdä puhdistavaa
lattianpesuvettä. Meillä sitä siivottavaa pinta-alaa piisaa...




Maarianheinän letitysprojekti





Teen rumpuja myös tilauksesta. 
Kesä on siitä ihanaa aikaa, kun sen voi tehdä ulkona.
Kaaressa tuoksuu terva ja ympäriltä löytyy liotusveteen kauniita kukkia ja kasveja
voimistamaan rumpua.






Olohuoneessa eli tuvassa on pöytä esi-isille.
Esi-isien kunnioittaminen kuuluu omaan elämänkatsomukseeni, 
koska ilman heitä emme olisi me, tässä ja nyt.
Kynttilän lisäksi poltan tällä pöydällä usein maarianheinää ja kopaalia.
Maarianheinä kutsuu hyviä energioita ja henkiä läsnäolevaksi ja kopaali
liitetään esi-isä yhteyksiin.





Työskentelen paljon yoruba jumalatar Oshunin kanssa.
Perjantait ovat hänen päiviään.
Orishat ovat siinä mielessä vaativia jumalia, että heille täytyy omistautua.
Jollet muista häntä säännöllisesti, he tulkitsevat asian niin ettei heitä enää tarvita. 
Työskentelen myös monen muunkin jumaluuden kanssa Oshunin lisäksi.
Jollet ole jo lukenut, arkistosta löytyy erillinenkin postaus




Yemaya - merien jumalatar, kaiken äiti.




Ganesha & Lakshmi
pitävät hyvästä onnesta, hyvinvoinnista ja
jokapäiväisistä elämän tarpeellisuuksista huolta.



Syyspäiväntasauksen tunnelmia



Keittiöstä


sunnuntai 7. syyskuuta 2014

Erimuotoiset RituaaliKynttilät

Kynttilämagia on hyvin laaja alue magian harjoittamisessa. Usein miten kynttilämagiassa käytetään tavallisia kruunukynttilöitä, mutta myös pilarikynttilöitä, votiiveja ja tuikkuja.
Magiassa voi käyttää erityisiä muotoon valettuja kynttilöitä, joita tässä postauksessa esittelen. Kynttilät on suunniteltu edustamaan ja symboloimaan tiettyä tilannetta ja vahvistamaan maagista työskentelyä.



Tässä alla mainitut kynttilät täytyy myös puhdistaa, siunata ja ladata samalla tavoin kuin tavallisetkin kynttilät, yksistään ne eivät toimi.


Mies & Nainen

Ihmisen muotoisia kynttilöitä käytetään loitsuissa edustamaan tiettyä henkilöä, joko mies- tai naispuolista. Valkoisia ihmisen muotoisia kynttilöitä käytetään parannus- ja siunausloitsuissa, punaista rakkausloitsuissa ja pinkkiä ystävyysasioissa. Keltaista käytetään, kun halutaan saada yhteys henkilöön, joka on kaukana, eikä tiedä miten saisi häneen yhteyden. Mustia kynttilöitä käytetään sellaissa tapauksissa, kun haluat päästä jostain ilkeästä ja kiusaa tekevästä henkilöstä eroon.
Joissain loitsuissa käytetään vain yhtä kynttilää, mutta ihmissuhteisiin littyvissä tarvitaan kumpaakin osapuolta edustavat kynttilät.




Rakastavaiset


Tässä kynttilässä mies- ja naispuolinen henkilö on yhdessä samassa kynttilässä. He esiintyvät parina ja sen vuoksi erinomainen rakkaus ja avioliittoon liittyvissä loitsuissa vahvistamaan parin välistä yhteyttä. Valkoista tai pinkkiä parikynttilää voi käyttää myös houkuttelemaan uutta rakkautta elämään, auttamaan sovinnonteossa sekä vahvistamaan uskollisuutta.
Musta pariskuntakynttilä auttaa rituaaleissa, joissa halutaan päästää irti hankalista ja huonoista suhteista.
Parikynttilää voi löytää myös sellaisessa muodossa, jossa mies ja nainen ovat selkä vastakkain. Näitä kutsutaan erokynttilöiksi.


Kissa

Kissan muotoisiin kynttilöihin liitetään aina raha ja pelionni sekä hyvä onni ylipäätään. Näissä loitsuissa käytetään pääsääntöisesti vihreää kissan muotoista kynttilää houkuttelemaan vaurautta.






Pyramidi


Pyramidin muotoista kynttilää käytetään tietynlaisen energian vetämistä puoleen ja sen sanotaan toimivan suhteellisen nopeastikkin.
Pyramidikynttilät ovat toinen raha-asioihin liitetty kynttilä ja niissä on usein kaikkinäkevä silmä keskellä. Kynttilä tuo sadonkorjuuta, runsautta eri muodoissa, kuten liiketoimiin tai sijoituksiin.
Vihreä - raha, vaaleansininen - parantaminen, violetti - henkinen voima ja ennustaminen. Polta päivittäin puolisen tuntia visualisoiden asiaa, jota halut vetää puoleesi.

Käärme

Kobran muotoinen kynttilä suojelee. Näitä kynttilöitä käytetään negatiivisuuden ja huonon onnen kääntämiseen hyväksi.



7 Solmun Kynttilä

Nämä kynttilät ovat niin kutsuttuja toivomuskynttilöitä. 7 solmun kynttilä muodostuu 7 pallonmuotoisesta solmusta, jota poltetaan yksi kerrallaan 7 perättäisenä päivänä. Kynttilä on toiveiden toteuttamisessa erittäin voimallinen, kun asiaa manifestoidaan viikon ajan joka päivä. Yksi kynttilä korvaa 7 yksittäisen kynttilän polttamisen.









Pääkallo


Pääkallonmuotoisia kynttilöitä poltetaan siunauksille, selventämään tilannetta ja ajatuksia. Näissä tapauksissa väreinä käytetään valkoista ja vaaleansinistä. Punaista pääkallokynttilää käytetään dominointi loitsuissa ja vihreää tuomaan onnea raha-asioissa. Mustaa voi käyttää poistamaan muiden aiheuttamia hankaluuksia.




Paholainen

Paholaiskynttilää käytetään pahan aiheuttamiseen, mutta tätä suosittelen harkitsemaan kahdesti. Kynttilää voi käyttää myös velka-asioissa rahan saamiseksi takaisin.












Muumio

Nämä kynttilät muistuttavat egyptin muumioita ja tulevat mustina ja punaisina. Muotoon liittyen
muumiota käytetään jonkin asian tai henkilön sitomiseen. Kyseessä voi olla huono tapa tai ikävä tilanne, jossa halutaan estää jotakuta vahingoittamasta muita tavalla taikka toisella.






Risti

Ristinmuotoisia kynttilöitä käytetään henkiseen työskentelyyn, siunauksiin, työhön, parantamiseen ja negatiivisuuden poistamiseen. Risteissä käytetään useinmiten valkoista ja sinistä väriä.


lauantai 6. syyskuuta 2014

NoitaNaiset Ryhmä

Kutsuin viime keväänä noituuden polkua kulkevia naisia koolle viettämään yhteistä iltaa. Ilta täyttyi 2 päivässä! 1.8. vietimme Lammas-sapattia Ruuhinevan turvekammilla. Ilta oli lämminhenkinen ja kaikille jäi tapaamisesta mukava muisto. Moni ulkopuolelle jäänyt harmitteli jälkeenpäin, kun eivät olleet mahtuneet mukaan kokoontumiseen ja seuraavaa mahdollista kokoontumista tiedusteltiin.

Siitä lähtikin ajatus ilmoille, että voisimme kokoontua ehkä useamminkin, muutaman kerran vuodessa viettämään sapatteja ja kuujuhlia. Ja nyt Noitanaiset kokoontuvat seuraavan kerran juhlistamaan uutta vuotta Samhainina. Uskon tuon illan tulevan olemaan voimallinen!

Jatkossa halukkaat voivat vuorotella tapaamisten suunnittelussa. Jokaisella voi olla hyvinkin erilaisia tapoja viettää sapatteja ja täydenkuun iltoja, joten siten saamme uusia ideoita ja erilaisia näkökulmia omalle polullemme. Joinakin kertoina teemme yhdessä jotain kotiin viemistäkin. Ryhmässä energian määrä kasvaa ja sitä kannattaa hyödyntää.

Olisitko sinä halukas tulemaan mukaan "coven" toimintaamme ja valmis kokoontumaan säännöllisesti kanssamme Etelä-Pohjanmaan seudulla?
Ota yhteys sivun oikealla puolella olevalla yhteydenottolomakkeella ja kerro vähän itsestäsi.
Mukaan mahtuu vielä!

tiistai 12. elokuuta 2014

Täydenkuun Energioissa

Meille luonnonuskoville täysikuu on tärkeä. Miten olemme alitajuisesti vuorovaikutuksessa sen kanssa ja miten voimme maksimoida sen voimaa magiassa ja hyvinvoinnissa? Kuu siirtää vuorovedenvirtaa, se vaikuttaa myös meihin kaikkiin. Onhan meissä 40-70% ruumiinpainostamme vettä.

Kuu kasvaa täyteen mittaansa kerran kuukaudessa minuutin tarkkuudella, mutta kuu on teknisesti täysi 48 tunnin ajan. Sinulla on 24 tuntia aikaa ennen täydenkuun hetkeä, sekä 24 tuntia sen jälkeen tehdä täydenkuun taikoja. Manifestoi, kunnioita ja kiitä kaikesta siitä, joka ollaan saavutettu ja työskentele sellaisten asioiden parissa, johon tarvitaan täydenkuun täyttä voimaa.

Monet luonnonuskontoja harjoittavat tuntevat täydenkuun nimellä esbat. Tämä on riitin ja rituaalin aikaa, joka on omistettu jumalattarelle. Monille kuu edustaa jumalallisuuden feminiinistä puolta. Rukouksia lausutaan kunnioitukseksi täydenkuun äiti ja jumalatar energialle. Melkein jokainen hengellinen perinne tunnustaa täydenkuun kauneuden ja mahtavuuden ja sinun ei tarvitse olla Wicca tai harjoittaa noituutta nauttiaksesi täydenkuun energioista.

Päivä ennen täyttäkuuta aloita kuulostelemaan kehoasi. Saatat olla vähemmän nälkäinen ja unentarpeesi vähenee.
Aseta kuukiviä, kristalleja, peili, hopeanauhaa, pikarillinen vettä ja valkoisen kynttilän tai useamman  alttarillesi. Voit kutsua kuun jumalattaria. Meditoi alttarisi äärellä ja visualisoi mikä asia on täyttynyt ja saatu päätökseen edellisestä täydestäkuusta ja kiitä erityisesti näistä asioista. Lähetä parantavaa energiaa, anteeksiantoa ja rauhoittavaa energiaa sitä tarvitseville.




Voit keskittyä myös chakroihisi ja avata niitä enemmän vastaanottamaan täydenkuun energiaa. Näe sydänkeskuksesi laajenevan, intuition voimistuvan ja solar plexuksen saavuttavan enemmän kontrollia ja voimaa. Kuvittele maadoittavat juuret kaivautuvan syvälle Äiti Maahan ja yhdisty hänen yltäkylläisyyteensä. Näe kruunuchakrasi ulottuvan taivaisiin ja kutsu jumalallisuutta vaihtamaan ajatuksia kanssasi. Jos vain suinkin mahdollista, tee tämä ulkona kuunvalossa, kun ympärilläsi kaikki on rauhallista ja hiljaista.

Mone eivät saa unta täydenkuun aikaan, joten anna sen olla eräänlainen tönäisy alkaa tekemään keskeneräisiksi jääneitä asioita. Koko maailmassa on enemmän energiaa täydenkuun aikaan, joten ihmisten mielialat ja tunteet saattavat olla melko ailahtelevia, erityisesti niiden joiden horoskooppimerkkien elementti on vesi. Monet ihmiset käyttäytyvät eri tavoin kuin normaalisti, joten älä ota sitä henkilökohtaisesti. Täydenkuun aika on kovin intensiivistä.

Polta suitsukkeita, hengitä ja keskitä energiasi useamman kerran päivässä. Täydenkuun juhlinta voi olla hyvin yksinkertainen, siihen ei tarvita erityisiä kaavoja. Tee siitä omannäköisesi!

torstai 19. kesäkuuta 2014

Loitsun Sinetöinti

Yksi kysytyimmistä asioista on liittynyt loitsussa käytettyihin jäljelle jääneisiin materiaaleihin.

Mitä niille tehdään?

Olen kirjoittanut tähän yhteenvetoa uuspakanoiden, eurooppalaisen noituuden ja afrikkalais-amerikkalaisen hoodoon tavoista hävittää loitsun jäämät. Jäämillä tarkoitetaan jäljelle jäänyttä kynttilänpätkää tai vahaa, käytettyä loitsujauhetta, suitsukkeen tuhkaa, paperilappua, johon toive tai rukous on kirjoitettu, uhrilahjoja, yrttejä ja muita loitsussa käytettyjä materiaaleja.

Itse asiassa jäämien hävittäminen oikealla tavalla on yhtä tärkeä osio magiassa kuin itse loitsun tekeminen. Vasta kun tähteet on hävitetty, loitsu on sinetöity. Muutoin loitsu jää vähän kuin puolitiehen. Vasta jäännösten hävittäminen saattaa loitsun loppuun ja pitää sen toiminnassa, että saavuttaisit haluamasi. Muista, että kaikki materiaalit joita loitsussa on käytetty, ovat täynnä energiaasi jota juuri käytit rituaalissasi. Jäänteet tulisi hävitettää siis kunnioitettavalla tavalla eikä vain heittää roskiin.

Loitsun jäämät kääritään seuraavana päivänä pieneen kankaanpalaseen tai kerätään paperipussiin. Osa noidista käärii jäämät alttariliinana toimineeseen kankaaseen. Jotkut käärivät jäänteet kangaspalaseen, jonka väri vastaa loitsua. Kangas kääritään nyytiksi, solmitaan langalla ja muutamalla solmulla vielä kiinni. Kankaanpalasen sisään tai paperipussiin voi ripotella vielä loitsuun sopivaa loitsujauhetta ja/tai voidella vastaavalla loitsuöljyllä.

Jos olet käyttänyt kiviä tai muita esineitä loitsussasi, voit vapauttaa jonkun ajan kuluttua niihin varatusta energiasta ja puhdistaa suolavedessä, Floridan Vedellä tms. jos aijot käyttää niitä myöhemmin toisessa loitsussa.

Joissain perinteissä kaikki vuoden aikana kertyneet loitsun jäämät kerätään pitkin vuotta yhteen erityiseen laatikkoon ja hävitetään Imbolcina 2. helmikuuta vuotuisessa puhdistuksessa.

Pyyntöpaperi

Paperilapulle kirjoitetut pyynnöt ja loitsut joko poltetaan loitsukynttilän liekissä ja tuhkat sekoitetaan sulan vahan sekaan tai haudataan irtonaisena muiden jäänteiden seassa. Pyyntöpaperin voi jättää myös polttamatta, taitella ja haudata sellaisenaan.

Maa

Jos uhrilahjat ovat orgaanisia, kuten hedelmiä, vihanneksia, tupakkaa, juomaa tai muuta maatuvaa, voit viedä ne ulos ja palauttaa takaisin luonnon kiertokulkuun. Puutarha on hyvä paikka tähän, erityisesti jos sinulla on komposti. Voit jättää uhrilahjat myös puunjuurelle ja jakaa ne luonnon kanssa. Uhratut jyvät, pähkinät, siemenet ja leipä maistuvat varmasti jollekkin muullekkin.
Omalle ulkoalttarilleni uhrattu leipä tai sämpylä katoavat aina parempiin suihin ja uhrattu juoma kutsuu muurahaiset juhlimaan.

Hyvä yleissääntö on se, että kun loitsulla on haluttu vetää jotain puoleensa tai halutaan pitää lähellä kuten siunaus, rakkaus, raha, terveys ja suojelu, jäänteet haudataan omaan pihapiiriin. Hautaa ne etuoven läheisyyteen, rappusten alle, puutarhaan, kukkapenkkiin tai kukkapurkkiin. Etupihalle haudatut jäänteet tuovat kaikenlaisia siunauksia, takapihalle haudataan silloin, kun halutaan sitoa tai säilyttää jokin asia lähellään.
Kun loitsu koskee karkoittavaa asiaa, haudataan loitsun jäänteet kauaksi omalta tontilta.


Kiitä maata sen avusta maagisessa työskentelyssäsi.


Ilmansuuntien voimaa apuna käyttäen hautaa jäämät idän suuntaan tuomaan siunauksia ja voimista sitä nousevan auringon voimalla. Laskevan auringon voima liitetään länteen, se poistaa ja heikentää ei toivotun asian vaikutusta.

Tuli

Tuli on voimakkaasti puhdistava ja myöskin tuhoava elementti. Kun loitsu koskee jotain, mikä halutaan hävittää ja lopettaa jonkin asian vaikutus, polta loitsun jäämät.

Osa uuspakanoista polttavat jäämät aina nuotiossa tai tulisijassa oli kyseessä minkä tyyppinen loitsu tahansa.

Vesi

Veden virtausta voidaan käyttää symbolisena elementtinä, kun loitsu koskee sellaista asiaa, joka halutaan kauemmaksi tai siirtymään pois tieltä. Heitä jäänteet vasemman olkasi yli virtaavaan veteen, mereen laskuveden aikaan, jokeen tai puroon ja kävele pois. Virtaava vesi vie ongelman mennessään.
Jos jokin asia halutaan pysäyttää tai saada jämähtäneeseen tilaan, loitsun jäämät voidaan upottaa suoveteen tai jäädyttää pakastimessa.



Paperipussiin tai kankaaseen käärityt jäämät voidaan piilottaa myös puun tai kivenkoloon. Puiden uskotaan vievän negatiivisuutta ja pahaa pois.



Hoodoo perinteen mukaan neljän tien risteys muodostaa maagisen kohdan, jolla on myös oma vartijansa. Muinaisessa Kreikassa Hermes hallitsi neljän tien risteystä, kun taas Hekate hallitsi kolmen tien risteyksiä. Länsi-Afrikassa Eshu-Elegbara hallitsee tienristeyksiä, kuten tekee hänen läntisen pallonpuoliskon inkarnaationsa Elegba, Papa Legba ja Exu. Brasiliassa hänen feminiininen vastineensa Pomba Gira hallitsee T-risteyksiä.
Neljän tien risteyksiin liittyvistä asioista voisi kirjoittaa vaikka ihan oman juttunsa. Kommentoikaa alle, jos haluaisitte lukea siitä lisää. :)

Jättämällä loitsun jäänteet paikkaan, jossa kaksi tietä risteävät toistensa yli, auttaa muuttamaan suuntaa tai avamaan tietä. Samalla tavoin kuin virtaavan veden luona, heitä jäänteet vasemman olkasi yli ja kävele pois taaksesi katsomatta.





So Mote It Be! Aho! Ashe! Amen!