sunnuntai 12. tammikuuta 2014

Keittiönoituus - maagista kokkailua

Koen, että meidän keittiömme on kotimme sydän. Siellä tehdään ruokaa, leivotaan, vietetään aikaa ja jutellaan. Kun teet ruokaa ja käytät aikaa sen valmistamiseen, sinulla on maaginen mahdollisuus käsilläsi. Voit tehdä jokaisesta tarjottavasta jotain erikoista aikomuksella ja energian siirrolla. Ruoka voi olla enemmän kuin jotain mitä vain syödään.

Ennen teollista aikaa, sähköä ja kaikkia nykypäivän mukavuuksia ja apuvälineitä, tulisija oli yleensä keskellä kotia. Se ei ollut vain ruoantekoa varten vaan myös lämmönlähde. Ruoka tehtiin eri vuodenajan sadon antimista ja mitä oli saatavilla kulloisenakin vuodenaikana ja tietyillä alueilla. 
Ruuanteko on alkemiaa, peruselementtien muutosta joksikin uudeksi. Ruuanlaitto on maaginen muutosprosessi, jossa käytetään neljää elementtiä: maa = ruoka itsessään, tuli = lämmönlähde, vesi = ruuanlaitossa käytetty neste ja ilma = höyry, joka nousee lämpimästä ruuasta. Maagisen kokkailun idea on sama kuin magiassa yleensä, edetä vaiheet ajatuksella ja keskittyneesti, visualisoida haluttu lopputulos. Keittiönoituudesta on vain jonkin verran kirjallisuutta olemassa, sillä se on pitkälti sukupolvelta toiselle siirtyvää tietoa ja taitoa. 

Keittiönoita on henkilö, joka keskittää maagisen toimintansa kotiinsa ja erityisesti keittiöön ja yhdistää magian arkipäiväänsä. Hän käyttää maagisina apuvälineinään esineitä, joita yleisesti löytyy keittiöstä. Kattila kuvastaa feminiinisyyttä, veitsi maskuliinista puolta. Kauha toimii sauvana, jolla sekoitetaan energiat yhteen, loitsujen magia ja visualisoitu kohde, siihen mitä valmistetaan.




Keittiönoita voi käyttää rituaaleja maagisessa työskentelyssään, mutta usein miten valitsee raaka-aineet elementtien ja planetaaristen vaikutusten mukaan. Nämä sitten yhdistettynä noidan omaan henkilökohtaiseen energiaan saadaan haluttu lopputulos. Kun valmistelet aineksia, leikkaat vihanneksia, sekoitat yrttejä ja mausteita, lisäät aineksia kattilaan tai pannulle, tee jokainen vaihe ajatuksella. Keskity tahtoosi, siten sisäistät mitä olet tekemässä ja mitä tavoittelet. 
Sekoita aina yhteen suuntaan, vasta- tai myötäpäivään, kumpi onkaan päämääräsi jonka haluat saavuttaa. Ruuanlaitto itselle ja muille tulisi tehdä rakkaudella, sillä jos sinulla on kiukkua ja kaunaa sydämessäsi, saatat heijastaa sen myös ruokaan. Jos haluat luoda esimerkiksi romanttisen illallisen ja juhlia suhdettanne, valitset ehkäpä perinteisiä afrodisiakkeja kuten mansikkoja, banaania, hunajaa, suklaata tai mantelia, avokadoa, punajuurta, basilikaa, viikunoita ja valkosipulia. Raparperi-mansikkapiirakka hitusella kardemummaa toimii lemmenruokana ja saa rakkauden leimahtamaan liekkeihin.
Perunoihin voi kaivertaa voimallisia riimuja tai koristella majoneesilla voileivälle maagisia merkkejä.
Keittiönoidan ollessa intohimoinen kokki ja leipoja, he iloitsevat kokeilla uusia makuja ja reseptejä. Hän sisällyttää magian ruokaan tai leipomukseen valitsemalla sopivat ainesosat niiden vastaavuuksien ja alkemististen ominaisuuksien mukaan tai luottamalla vaistoihinsa. Keittiönoita lukee loitsuja tai lausuu rytmisiä riimejä, laulaa samalla erityisiä lauluja kokkaillessaan ja sekoittaa myötä- tai vastapäivään aikomuksen mukaan siirtäessään energiaa tuotokseensa. 

Käytä tuoreita aineksia aina kun voit ja tuoreet yrtit kuuluvatkin joka noidan keittiöön. Jos sinulla on mahdollisuus kasvattaa omia vihanneksia ja yrttejä, nämä ovat erityisen tehokkaita, koska ne ovat täynnä energiaa alusta alkaen. Keittiönoita voi sisällyttää noituutta myös kaikenlaiseen kodinhoitoon koristelusta siivoukseen, pyykinpesuun, puutarhanhoitoon ja käsitöihin.

Kun ruoka on valmis ja valmis jaettavaksi seuraava vaihe on kunnioittaa tätä työtä ja energiaa, kiittää niitä elämiä jotka ovat siirtyneet ravinnoksemme. Se voi olla pienestä ja yksinkertaisesta kiitoksesta kokonaiseen rukoukseen. Olkaamme ravitut, että voimme ravita!

Pieni kurkistus yrttien maagisiin ominaisuuksiin


Basilika, kuolemattomuuden yrttinä pidetty kasvi rauhoittaa ja on niin kutsuttu rakkaus- ja rahayrtti. Käytä loitsuissa, jotka liittyvät uskollisuuteen ja luotettavuuteen. Basilika tuo onnellisuutta, harmoniaa ja onnea. 
Suojelevan tillin siemeniä voidaan käyttää myös rahaloitsuissa. Tillikylpy tekee sinusta vastustamattoman ja syötyä herättää intohimoa. Tillin tuoksu on puhdistava ja sitä voidaan käyttää myös puhdistusriiteissä. 
Rosmariini on erittäin suojeleva yrtti naisten yrtti. Se vetää puoleensa henkien apua maagisessa työskentelyssä. Rosmariini tuo mielenkirkkautta ja kyvykkyyttä. 
Persilja on alisen kasvi, joka poistaa pelkotiloja ja negatiivista energiaa. Se herättää himoa sekä edistää hedelmällisyyttä. Jos olet rakastunut, älä silppua persiljaa, se silppuaa rakkauden. Persiljaa käytetään puhdistavissa kylvyissä ja se pysäyttää epäonnen. 






Ruohosipuli on sipulikasvien tapaan suojeleva, se antaa suojaa ja rohkeutta uusia tilanteita varten. 
Timjami vahvistaa psyykettä, luo pyhän tilan ja karkoittaa sairautta sekä surua. Voit käyttää sitä parannusloitsuissa, ja tuomaan levollisen unen. Rakkausloitsuissa tilli tuo suhteeseen hellyyttä ja ymmärrystä toista kohtaan.
Laakerinlehti on hyvän onnen ja menestyksen mauste, sen lehteen voit kirjoittaa toiveesi ja polttaa sen. Sitä käytetään myös selvänäköön ja viisauteen. Laakerinlehden sanotaan tuovan vahvaa suojelusta ja se puhdistustaa. Voit käyttää laakerinlehteä myös parannusloitsuissa.
Mustapippuri karkottaa negatiivisuutta ja suojelee.

Yrteistä ja niiden kasvatuksesta kerron lisää kevään aikana seuraavissa postauksissa.



Keittiöalttari


Voit tehdä paljonkin, että keittiöstäsi tulee erityisempi ja tunnelma joka huokuu keittiöstäsi on maagista. Keittiönoidan keittiö on aina siisti, tuoksuu hyvälle ja on viihtyisä. 
Keittiössäsi voi olla myös oma alttari, joka voi olla hyllyllä, pöydällä tai jossain muussa sopivassa paikassa, missä se ei ole tiellä. Ei ole oikeaa tai väärää tapaa rakentaa keittiöalttaria. Valitse sopiva keittiöön ja kotiin liittyvä jumalatar, jonka kuvan tai patsaan asetat alttarillesi. Alttari edustaa pyhyyttä ja kiitosta saamistamme antimista ja kunnioitusta Äiti Maata ja jumalatarta kohtaan. Alttarille voit laittaa pienen padan, joka symboloi naiseutta, kohtua sekä siellä syntyvää elämää, kynttilän ja muita kauniita esineitä, kuten simpukoita, koristeellisia pulloja tai kiviä. Yleensä 4 elementtiä on edustettuna myös keittiöalttarilla. Aseta sille myös pieni lautanen, jolle laitat pienen ruokauhrilahjan kiitokseksi saamista antimista, kuten viipale tuoretta leipää, siemeniä, suolaa, hedelmiä, vihanneksia tai yrttejä. Alttarin koristelua voit vaihtaa aina vuodenajankin mukaan ja uhrilahjat lahjoittaa kauden sadosta.

Keittiön jumalattaret


Koti ja sydän

Hestia - kreikkalainen
Brighid - kelttiläinen
Dugnai - slaavilainen
Vesta - roomalainen
Bast - egyptiläinen

Vilja ja sadonkorjuu

Ashnan - babylonialainen
Ceres - roomalainen
Chicomecoatz - asteekki
Corn Mother - pohjois-amerikkalainen
Demeter - kreikkalainen
Pirua - perulainen

Tuli

Agnayi - hindu
Ida - hindu
Kamui - Fuchi - japanilainen
Li - kiinalainen
Pele - havaji
Sekhmet - egyptiläinen
Saule - slaavilainen

Keittiö, ruuanlaitto, ruoka ja taloudenhoito

Annapurna - hindu
Baba Yaga - slaavilainen
Cerridwen - kelttiläinen
Fornax - roomalainen
Freya - muinaisnorja
Frigg - muinaisnorja
Hehsui-no-kami - japanilainen

8 kommenttia:

  1. Hei!tein laakerilehti loitsun.kirjoitin lehteen toiveen ja poltin sen.kuinka kauan menee et alkaa tapahtua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei! Aikaa on vaikea määritellä, aikaa voi mennä päivästä kuuteenkin kuukauteen. Toiveen laajuudesta riippuen maailmankaikkeus tarvitsee oman aikansa asioiden järjestelyyn päämääräsi toteutumiseksi sinun parhaaksi katsomallaan tavalla. Parasta on ns. päästää irti ja luottaa kaiken tapahtuvan parhain päin. Onnea loitsuun!

      Poista
  2. Miten rosmarinillä tehdään loitsu?

    VastaaPoista
  3. Noidat käyttävät rosmariinia uskollisuuteen ja muistamiseen. Rosmariinia voi myös polttaa suitsukkeena muistaakseen mahdollisia menneitä elämiä. Toinen loitsu käyttö on sijoittaa yrtti tyynyn alle pitämään loitolla painajaiset. Se voi auttaa muistamaan unet elävämmin. Rosmariinista voi tehdä öljyuutetta, jolla saat pidettyä akkavallan talossa. Lopuksi tuli vielä mieleen yksi hauska rosmariiniin liittyvä taika kumppanuuden valinnassa: nimeä yksi rosmariini kasvi kutakin mahdollista ehdokasta kohden ja kasvata ne yksitellen omissa ruukuissa. Se, joka kasvaa korkeimmaksi ja vahvimmaksi on parhain vaihtoehto. Lue ja tutki lisää rosmariinin ominaisuuksista ja käyttömahdollisuuksista.

    VastaaPoista
  4. Kerro minulle tehokas mitta toimiva lemmenloitsu?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Käytä reseptissäsi rakkauteen liitettyjä ainesosia; yrttejä, mausteita, hedelmiä jne. ja valmista se ajatuksella ja aikomuksella päämäärääsi liittyen. Yhdellä toimiva loitsu ei välttämättä toimi toisella, joten rohkaisen sinua rakentamaan oman henkilökohtaisen loitsusi alusta loppuun.

      Poista
  5. Minkälaisii loitsuja tiedätte basilikasta?

    VastaaPoista
  6. Miten basilikalla tehdään loitsu?

    VastaaPoista